Miina Sillanpään Säätiö täyttää 60 vuotta ja Säätiön omistama Wilhelmiina 30 vuotta! Säätiön toimitusjohtaja Soile ja Wilhelmiinan liiketoimintajohtaja Hanna kertovat juhlavuodesta.
Pikkujoulut ovat hauska tapa juhlistaa joulun odotusta sekä tuoda iloa asukkaille, läheisille ja työntekijöille. Wilhelmiina Taavetissa, ryhmäkoti Venlan pikkujoulut toteutettiin onnistuneesti yhteistyöllä.
Wilhelmiinassa jouluvalmistelut aloitetaan eri ryhmäkodeissa jo hyvissä ajoin marraskuun lopulla. Asukkaat sekä heidän läheisensä ja henkilökunta virittäytyvät joulun tunnelmiin.
Koti on meille kaikille tärkeä paikka. Yhdessä Wilhelmiina Tenholan asukkaiden kanssa keskustelimme ja pohdimme kodin merkitystä ja sitä, mikä on koti, mistä kodin tunne muodostuu.
Miina Sillanpään Säätiön omistamassa Wilhelmiina Palveluiden Asumispalvelukeskus Taavetissa nostettiin aamulla juhlavasti lippu salkoon. Lipunnostajana ja juhlapuheen pitäjänä oli senioritalon asukkaamme Olavi Hasunen. Juhlapuhe nosti esille sekä Miina Sillanpään, mutta myös meidän hänen työtänsä jatkavien arvoja.
Wilhelmiina Palvelut Oy:n hallitus päätti 24.9.2024 kokouksessaan, että yhtiössä toimitaan yhden liiketoimintajohtajan mallilla. Liiketoimintajohtaja Hanna Heiskanen jatkaa tässä tehtävässä vastaten Tenholan ja Taavetin yksiköiden toiminnasta ja taloudesta.