Nina Illi istuu.

Esittelemme Wilhelmiina Tenholan uuden palvelupäällikkö Nina Illin, jolla on vankka asiantuntemus koko Wilhelmiinasta pitkän työuran ajalta.

Nina Illi on tehnyt pitkän uran Wilhelmiinassa. Hän valmistui sairaanhoitajaksi Lahden ammattikorkeakoulun ensimmäisestä ryhmästä vuonna 1995. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli useita vuosia yksityisessä palvelukodissa Hausjärvellä.

Hausjärveltä Nina siirtyi Wilhelmiinaan vuonna 2002. Hän aloitti Wilhelmiina Taavetin puolella, jossa työnkierron kautta hän oppi tuntemaan kaikki muistikodit. Lopulta hänestä tuli Lemminkäisen muistikodin tiimivastaava.

Uusia tuulia Tenholassa

Nina Illi käytävällä.

Kun uuden yksikön, Tenholan rakentaminen alkoi, Nina innostui uuden talon tarjoamista mahdollisuuksista välittömästi. Asukkaan läheinen kannusti ja innosti hakemaan Tenholaan töihin. Nina kohtasi Wilhelmiinan nykyisen liiketoimintajohtajan, Hanna Heiskasen, jolle Nina kertoi halustaan päästä Wilhelmiina Tenholaan.

Hakuprosessin kautta Nina tuli valituksi tiiminvetäjäksi Wilhelmiina Tenholaan, joka avasi ovensa vuonna 2023. Vuoden 2024 syyskuussa Nina otti vastaan tiimipäällikön roolin, Hannan kannustamana. Hän on saanut vuosien aikana urapolullaan kehittymiseensä tukea ja kannustusta Hannalta.


Wilhelmiina tarjoaa mahdollisuuksia oppia uutta jakehittyä

Nina ehti toimia tiimipäällikkönä vuoden verran, kun Hanna pyysi häntä palvelupäällikön tehtävään. Nina otti roolin vastaan ja aloitti Wilhelmiina Tenholan palvelupäällikkönä 1.9.2025.

Hannalla riittää ylistyssanoja Ninalle: ”Nina ansaitsee sekä henkilöstön, läheisten että asukkaiden luottamuksen”.

Nina Illi istuu.

Wilhelmiinan henki on saanut Ninan viihtymään talossa pitkään. ”Mielettömän kiva porukka, mikä täällä on aina ollut”, Nina hehkuttaa. Yhdessä tehdään asioita myös vapaa-ajalla ja töissä ei unohdeta huumoria. Myös työnantajana Wilhelmiina saa Ninalta kiitokset. Hyvät tyypit löytävät Wilhelmiinaan ja myös jäävät.

Loistavan työyhteisön lisäksi koulutusmahdollisuudet ovat erinomaiset. Vuosien varrella Ninalla on ollut mahdollisuuksia kouluttautua kiitettävästi ja koulutukset ovat vastanneet työnkuvan tarpeisiin. Hän on suorittanut Muistihoitaja-koulutuksen, Elo-D-havainnointikoulutuksen sekä Lähiesihenkilö-tutkinnon. Laajojen opintokokonaisuuksien lisäksi Nina on opiskellut vuosien varrella paljon myös pienempiä koulutuksia. Kaikista koulutuksista on saanut eväitä työntekoon sekä intoa ja motivaatiota jatkaa työtä. Uuden oppiminen on avannut raikkaita näkökulmia ja kokemuksia sekä mahdollisuuksia tavata uusia ihmisiä.

Katse tulevaisuuteen ja tuoreita nimityksiä

Wilhelmiinan tulevaisuuden Nina näkee valoisana. Hyvää työtä palveluiden ja hoivan kehittämisessä on tehty paljon. Olennaisiin asioihin on kiinnitetty huomiota ja kehittämisprojektit viedään maaliin saakka. Nina on saanut kasattua loistotiimin ympärilleen.

Wilhelmiina Tenholassa tiimivastaavina 1.9.2025 aloittivat:

  • Muistikoti Akseli: Jenni Kukkola
  • Muistikoti Elina: Marianne Pelkonen
  • Ympärivuorokautinen palveluasuminenomassa seniorikodissa, Lyyli: Nina Saukko

Aktiivisen arjen toimeenpanemisesta ottavat vastuuta Maija Ojalainen ja Nina Sievinen. Lisäksi Olga Hannunen jatkaa ansiokasta työtään yhteisöllisellä senioriasumisen puolella asukkaiden elämän tukemisessa.

Hanna Heiskanen keskittyy koko yhtiön johtamiseen ja vastaa kaikesta toiminnasta.