Ajankohtaista

Kannattaa kysyä enemmän vähemmästä!


Me läheiset haluamme tietää, miten omalla vanhemmalla, puolisolla, sisarella tai veljellä menee. Kokemukseni mukaan saan arvokkainta tietoa kysymällä hoitajilta asioista hyvinkin yksityiskohtaisesti, liittyen kuitenkin tiettyyn tilanteeseen.


Asukkaan päivä Wilhelmiinassa koostuu tilanteista, joissa tapahtuu paljon merkittäviä asioita. On toistuvat arjen rutiinit, joita hoitajat luotsaavat taitavasti.  On viikoittain toistuvia toimintoja kuten liikuntaa, laulua, ulkoilua ja kulttuuria, mihin asukkaat osallistuvat kiinnostuksensa ja voimiensa mukaan. Tämän ohella on omaisten vierailuja. Ja juhlia. Siis kymmeniä tilanteita vuorokaudessa ja satoja viikossa.

Välillä pikainen soitto Lemminkäiseen ja yleisen tason tieto ´Kaikki hyvin sisarella´ riittää.  On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki ei ole yleensä koko päivää hyvin tai kaikki huonosti, vaan tilanteesta riippuu, miten sisar toimii ja kokee asioita.

Hoitajien neuvokkuus ratkoo arjen ongelmatilanteita

Ongelmatilanteitakin on. Hämmästyn yhä uudelleen siitä, miten hyvin hoitajat niitä ratkaisevat, kukin oman persoonansa, luovuutensa ja taitojensa avulla.

Avoimuus puolin ja toisin säästää molempien aikaa ja edistää yhteistyötä asukkaan hyväksi. Kannattaa uskaltaa kysyä ja uskaltaa kuulla läheisen asioista.

Pari esimerkkiä. Yllätyin kun kuulin sisareni iltarutiiniin liittyvästä seikasta. Hän ei halua vaihtaa yöpukuun. Omahoitaja Heidi Renvall on kokeillut kollegojensa kanssa kaikenlaista. Keksimme vielä yhden idean. Unohdetaan yöpaidat ja siirretään ne hyllyn takanurkkaan! Otetaan käyttöön yöpuserot, pitkähihainen puuvillainen ja bambupusero, sisaren suosimaa väriä. Kokeilu on vielä meneillään.

Venlassa, ennen Lemminkäiseen siirtymistä, hampaiden harjaamisesta puhuminen aiheutti sisaren taholta kovaa vastarintaa. Hoitajat alkoivat puhua suunhoidosta. Se poisti ongelman.

Sisar on pitänyt koko 2,5 vuoden ajan Wilhelmiinassa asuessaan kulttuuriohjelmista, joita Iris Landström järjestää Miina-salissa. Hiljattain kuulin ryhmäkodin tiimivastaavalta Nina Illiltä, että sisar jaksaa keskittyä niihin enää murto-osan aiemmasta.

Kulttuurista ei tarvitse kokonaan luopua. Mutta Heidi löysi Wilhelmiinan tarjonnasta kaksi lyhytkestoista, piristävää toimintoa, joista sisar kiinnostui.

”Kun sisar muuttuu, minunkin on muututtava.”

Olen huomannut, että kun sisar muuttuu, minunkin on muututtava. Sisarelle siirtymät yhdestä olotilasta toiseen ovat haasteellisia, silloinkin kun kyseessä on hänelle mieluinen asia. Tehokas tyylini törmäsi kuin seinään syksyllä, kun tulin hakemaan sisarta kaupunkireissulle. Hän ei suostunut vaihtamaan vaatteita ja tekemään muita valmisteluja.  Heidi sai hänet sen sijaan lähtökuntoon hyvinkin nopeasti. Ja antoi minulle pari vinkkiä siitä, miten tällaisissa tilanteissa kannattaa toimia.

Jokaisen hoitajan persoona tuo oman lisänsä ryhmäkodin ilmapiiriin

Wilhelmiinan viisas lääkäri Maarit Peltomo totesi kerran, että jokainen hoitaja saa tehdä työtä oman persoonansa kautta ja hyödyntää monipuolisesti taitojaan hoitotyössä. Se tuottaa parhaan tuloksen.

Olen iloinnut siitä, miten tuntemani hoitajat käyttävät erityistaitojaan asukkaiden hyväksi: diplomatiaa, huumoria, leikkisyyttä, graafikon taitoja, tapahtumien juontajan ja markkinoinnin taitoja, koordinaattorin ja suunnittelijan taitoja.  Jokaisen hoitajan persoona tuo oman lisänsä ryhmäkodin ilmapiiriin.

24.11.2021
Paula Hirstiö-Snellman
phirstio@gmail.com

fi.linkedin.com/pub/paula-hirstiö-snellman/16/52/a32/

Takaisin