Sitä on niin yksin, kun on yksin – Yhteisöllisestä asumisesta seuraa ja turvallisuutta
Wilhelmiina Tenholassa esiteltiin yhteisöllisen asumisen konseptia Vanhusasianvaltuutetun toimiston vieraille. Tutustumiskierroksella ja asukkaiden kokemuksia kuuntelemassa olivat Marjut Vuorela, Saidi Backman ja Päivi Ahosola. Wilhelmiina Tenholan ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen kodit avattiin vuosi sitten ja asukkaiden kanssa on kehitetty yhteisöllisyyttä sekä toimintaa heidän lähtökohdistaan ja toiveita kuunnellen talon oman yhteisökoordinaattorin kanssa.
Yhteisössä on voimavaroja ja osallisuutta tukevaa toimintaa, mikä ylläpitää sosiaalista ja fyysistä toimintakykyä pidempään. Turvallinen asuminen, säännöllinen arki ja yhteisön vuorovaikutus esimerkiksi yhteiset ruokailuhetket lounaan äärellä, tukevat itsenäistä asumista palveluiden turvin pidempään. Wilhelmiina Tenholassa ikäihmiset asuvat yhteisöllisen puolella omissa vuokrakodeissaan valitsemansa palvelupaketin sekä tarvitsemiensa kotihoidon lisäpalveluiden tuella.
Kiersimme talossa ja tutustuimme muistisairaiden ympäristöjen suunnitteluun erikoistuneen Tuija Salmen toimintakykyä ja omatoimisuutta tukeviin sisustusratkaisuihin. Kesäpäivinä oli ilahduttavaa huomata myös muistikotien terassilla kahvihetkestä nauttivat asukkaat sekä Tenholan omaan turvalliseen sisäpihan mahdollisuudet turvalliseen ja esteettömään ulkoiluun. Läheinen Keskuspuisto mahdollistaa pidemmät kävelyt ja yhteiset retket. Luonto tarjoaa koko talon asukkaille arkeen merkityksellistä sisältöä ja tekemistä, mm. erilaisia pihapuuhia ja kukkien hoitoa.
Nautimme yhteisestä kahvihetkestä asukkaiden kanssa ravintolan terassilla ja kuulimme heidän kokemuksiaan yhteisöllisestä asumisesta ja mieltä pohdituttavista asioista. Osa ikääntyneistä oli varsin tuoreita asukkaita, osa jo vuosi sitten tulleita uuden talon ensimmäisiä konkariasukkaita.
Kaikkien puheenvuoroissa korostettiin asuinympäristön, henkilökunnan ja yhteisön luomaa turvallisuutta omaan elämään. ”Päällimmäinen tunne on turvallisuus”, totesi vastikään muuttanut rouva. Vuorovaikutus ja sosiaaliset suhteet olivat monelle se tärkein positiivinen muutos, jota oli odotettu. ”Sitä on niin yksin, kun on yksin”, totesi eräskin uusi asukas ja ilahtuneena kertoi viihtyvänsä Tenholassa ja nauttivansa erityisesti lounashetkistä isommalla porukalla. ”Toiveet ovat toteutuneet!” Moni asukas kehui yhteisöä mukavaksi ja asukkaiden kesken huolehditaan toisistaan - kysytään, miten menee? Myös läheisillä on nyt levollinen olo, kun tietävät ettei enää jää yksin ja apu on lähellä tarvittaessa.
Ystävällistä ja osaavaa henkilökuntaa kehuttiin vuolaasti. Uutta monille on kannustus ja rohkaisu aktiiviseen arkeen ja asenne nauttia elämästä ja edessä olevista vuosista. Wilhelmiina Tenholan yhteisökoordinaattori Olgan koostamasta viikko-ohjelmasta löytyy monipuolista toimintakykyä tukevaa tekemistä sekä erilaisia järjestettyjä yhteisiä retkiä. Yhdessä on käyty mm. Roihuvuoren Kirsikkapuistossa ja Haagan Alppiruusupuistossa. Eräs asukas totesi: ”Viikko-ohjelma luetaan kiinnostuksella ja huolella aina ensimmäisenä, sen mukaan sovitetaan kalenteriin omat menot!” On kuitenkin hyvä, että on mahdollisuus valita milloin ja mihin lähtee mukaan.
Toiveita vanhusasiavaltuutetun työlistalle myös esitettiin. Liikkumisen esteettömyys puhututti, erityisesti talvikelien riittämätön katujen kunnossapito ja huono auraus estävät ulkoilun ja liikkeelle lähdön. Kesällä taas huolta aiheuttavat potkulaudat. Toimintakykyä ylläpitävä arkiliikunta on tärkeää ja vanhusasiavaltuutetun toimesta onkin annettu jo lausunto kunnossapitoa koskien.
Vierailun päätteeksi vanhusasiavaltuutetun väki kiitti asukkaita ja henkilökuntaa kohtaamisista. On tärkeä nähdä eri näkemyksiä yhteisölliseen asumiseen liittyen ja kuulla ikääntyneiden ääntä ja kokemuksia.
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo julkaisi ensimmäisen eduskuntakertomuksensa 20.3.2024. Valtuutettu antaa joka neljäs vuosi eduskunnalle kertomuksen ikääntyneiden asemasta ja oikeuksien toteutumisesta. Kertomus sisältää suosituksia siitä, miten eduskunta päätöksillään voisi kohentaa ikääntyneiden tilannetta eri elämänalueilla. Tutustu kertomukseen tästä.
Lisätietoa Wilhelmiina Tenholan ikääntyneiden yhteisöllisestä asumisesta ja palveluista Helsingin Ruskeasuolla löydät Wilhelmiinan nettisivuilta. Tenhola tarjoaa yhteisöllistä asumista itsenäisenä vuokra-asumisena, sekä erilaisia palvelupaketteja ja kotihoitoa asukkaan tarpeiden mukaan. Tenhola tarjoa myös ympärivuorokautista hoivaa muistikodeissa sekä lyhytaikaista asumista esim. kuntoutusjakson tai läheisten loman ajaksi.