Wilhelmiina Tenholassa toimintaa ja uusien asukkaiden kotiutumista
Wilhelmiina Tenholan ensimmäiset asukkaat ovat muuttaneet taloon kesäkuun aikana. Uudet asukkaamme ovat mukavasti alkaneet ottaa ”taloa haltuunsa”, uusia koteja on sisustettu ja tutustuttu naapureihin.
Wilhelmiina Tenholassa haluamme olla rakentamassa ikäihmisille mukavaa kotia, jossa sekä fyysinen asuinympäristö että arjen toiminta ja palvelut tukevat jokaisen asukkaamme oman näköistä elämää. Voit viettää rauhaisaa eloa omassa kodissasi ja samaan aikaan on mahdollisuus olla osa yhteisöä, naapureiden kesken harrastaen, tutustuen ja keskustellen.
Yhteisökoordinaattorimme Olga on ensimmäisestä päivästä alkaen, yhdessä asukkaiden kanssa, suunnitellut viikon varrelle mieleistä toimintaa ja yhteistä tekemistä. Wilhelmiina Tenholassa on nautittu terassilla kesäkeleistä, seurusteltu ja tutustuttu uusiin naapureihin, istutettu kesäkukkia laatikoihin, pelattu pihapelejä kuten mölkkyä, saatu jo valmiiksi yhteistuumin myös 500 palan palapelikin. Juhannusviikolla jokainen halukas sai tehdä itselleen juhannuskimpun, kun FloweRescue toi meille kukkalähetyksen. Yhteistyössä Ilostu Oy:n ilostuttajien kanssa asukkaamme pääsevät kokeilemaan myös Footbic-jumppaa, joka kehittää tasapainoa.
Footbicia ja tasapainoa harjoittelmassa
Juhannusta vietettiin yhteisesti ravintolan viihtyisällä terassilla perinteisin menoin, herkutellen ja seurustellen, hanuristin pienestä konsertista nauttien.
Keskiviikkona vietettiin kakkukahvien ja kuohuvan kera yhteisiä tupaantuliaisia kaikkien ensimmäisten asukkaiden kesken. Yhteisessä keskustelussa syntyi taasen paljon uusia ideoita ja mukavaa tekemistä, mitä asukkaat pohtivat puuhattavaksi tuleville viikoille. Syntyi myös ajatus yhteisistä ”illanistujaisista” ja sovittiin kokoonnuttavaksi aina iltaisin yhteen olohuoneista vapaamuotoisesti seurustelemaan ja tutustumaan edelleen paremmin. Avoimet ovet periaatteella, jokainen voi tulla paikalle, kun siltä tuntuu, yhteisesti sovittuun paikkaan ja aikaan.
On todella hienoa huomata, miten pieni naapurustomme on aktiivisesti itse mukana rakentamassa Wilhelmiina Tenholaa oman näköiseksi naapurustoksi ja yhteisöksi, jossa on oma tupa ja oma lupa ja samalla löytyy seuraa ja yhteistä oloa ja puuhaa, kun sitä kaipaa!
Kiinnostaako sinua tulla tutustumaan ja kuulemaan, voisiko Wilhelmiina Tenhola olla sinulle tai läheisellesi tuleva koti?
Tervetuloa tutustumaan!
Voit varata ajan henkilökohtaiselle tutustumiskäynnille: wilhelmiina(at)wilhelmiina.fi tai 044 7060 139.
Wilhelmiina Tenholan yhteiset olohuoneet kutusuvat asukkaita viettämään aikaa yhdessä naapureiden ja läheisten kanssa.
Wilhelmiina Tenholassa on monta mukavaa terassia kesäpäivän viettoon. Katettu terassimme tulee olemaan mukava keidas myös myöhemmin syksyllä
Wilhelmiina Tenholan yhteisöllisen asumisen yksiöt ja kaksiot ovat viihtyisiä koteja.